Voitolle päästiin

Aamulla sääennuste lupasi pilvistä päivää. Pukeuduin toppatakkiin ja varasin mukaan villapaidan, pipon, hanskat ja paksun huivin. Tavarat oli pakattu edellisenä iltana ja aamulla ne vain nosteltiin peräkonttiin, kun kirpparikaveri peruutti etuovelle.

Torilla oli jo melkein täyttä, kun me kahdeksan jälkeen ajoimme auton sille osoitetulle paikalle. Muut noin viisisataa myyjää olivat jo saaneet myyntipöytiään kuntoon. Kiireesti vain myytävät pöydälle ja jakkaroiden päälle esille. Vastapäätä näytti olevan entinen kollega samoissa hommissa.

Siinä ne Sarvikset ovat, vaan eivät kauan, joku onnellinen saa ne häälahjaksi. Kirjatkin tekivät kauppansa.

Keltainen raskas levylaatikko nostettiin maahan ja kuinka ollakaan, heti oli ensimmäinen asiakas sitä penkomassa, vaikkei kello ollut vielä yhdeksää, joka oli torin virallinen avautumisaika. Ja minä olin tehnyt mainoksenkin - turhaanko?

Tämä ensimmäinen asiakas osti 17 vinyyliä, ja siitä kauppa alkoi tasaisesti käydä. Selvästikin levyt olivat meidän tavaroista suosituimmat: niitä kävi tutkimassa monta kymmentä miestä ja muutama nainen. Ne miehet olivat oikein asiantuntijoita ja intohimoisia musiikin ja vinyylilevyjen harrastajia. Jollakin oli kotona yli 2000 levyn kokoelma, toinen kertoi kuuntelevansa vinyylilevyjä jopa kesämökin rannassa paristokäyttöisellä soittimella. Ja kaikki tutkivat levyjen kunnon perusteellisesti. Kaksi naista osti levyn, toinen Edith Piafia, koska hän parhaillaan luki Piafin elämäkertaa, toinen Tuula Amberlan Pienet sanat, jostain meille kertomattomasta syystä, jonka mielestämme osasimme kuitenkin arvata. (Loppupäivän sitten hyräilimme Pieniä sanoja!)

Yksi harvoista naisasiakkaista tutkimassa levylaatikon sisältöä, joka tässä vaiheessa on jo huvennut puoleen. Taustalla joku on poiminut levyjä tarkempaan syyniin.

Asiakkaiden kanssa syntyi mielenkiintoisia keskusteluja levyistä, koirista, äidin opetuksista, näyttipä yksi ihan tuntematon mieshenkilö kahden noin kuukauden ikäisen lapsenlapsensa kuvatkin ja kertoi toisen rankasta synnytyksestä.

Kaiken kaikkiaan ihmiset olivat iloisia, ystävällisiä ja kohteliaan kiinnostuneita. Jopa niin kohteliaita he välillä olivat, että eivät edes tinganneet hinnoista - tai sitten olin hinnoitellut tavarani liian halvoiksi. Se olikin kaupanteon vaikein puoli: miten osata pyytää oikea hinta suhteessa tavaran arvoon, ettei tulisi polkeneeksi arvokkaita esineitä arvottomien joukkoon, mutta toisaalta saisi ne kuitenkin kaupaksi. Joskus hintapäätös piti tehdä vain mutu-tuntumalla arvioiden enemmänkin asiakasta kuin tavaraa.

Vain yksi poikkeus tähän miellyttävien ihmisten joukkoon mahtui. Yksi vanhemmanpuoleinen mieshenkilö melkein potkaisi levylaatikon kumoon, kun siinä oli ensimmäisenä joku ulkomaankielinen levy. Hän ei ymmärtänyt "ihmisiä, jotka ostavat muita kuin suomalaisia levyjä."

No, hän ei onnistunut pilaamaan päiväämme, joka päätyi kaikilla mittareilla voiton puolelle. Naapurimyyjien kanssa vaihdettiin hintatietoja ja kokemuksia muutenkin, jatkuvaa ihmisvirtaa oli hauska seurata ja rahaakin tuli yli odotusten. Aika moni tavara näytti pääsevän meidän varastosta hyvään kotiin, jossa sitä arvostetaan aidosti, mikä vähän lohduttaa, kun ajattelen myyneeni palasen historiaani.

Mainos oli tarpeeton, mutta sanasta LP lähti liikkeelle hauskoja keskusteluja. (Ja valokuvia ei todellakaan ehtinyt ottaa, siksi kuvasaldo on kehno.)

Ja yllättäen aurinko paistoikin, villapaita ja pipo olivat tarpeettomia, ja aika kului ihan huomaamatta. Seuraavaa peräkonttikirppistä varten täytynee alkaa siivota lisää kaappeja.