Ja tätähän on odotettu. Monta kuukautta on valitettu koleita säitä ja jatkuvaa vesisadetta. Ja toivottu edes muutamaa lämmintä päivää. Näin ne sitten ihmiseen vaikuttavat.
Tottumiskysymyshän lämpötila tietysti on. Viime kesänä kolmen viikon helleputken aikaan tehtiin ihan normaaleja asioita, ja joskus on jopa pelattu viikko golfia kolmenkymmenen asteen helteessä, kun oli ensin totuteltu sellaiseen lämpötilaan.
Itse olen kyllä enemmän viileän ilmaston ihminen. En olenkaan kadehdi espanjalaisia, jotka saavat nauttia hellepäivistä kuukausikaupalla. Yöunet kärsivät vielä enemmän kuin normaalisti, kun lämpötila pysyttelee parissa kymmenessä yölläkin, eikä väsyneenä päivän toimiin tunnu tulevan mitään ryhtiä. Lenkit ja muu liikunta ei houkuttele. Kuntosalille - ei ikinä!
Pieni ihminen sen sijaan jaksavaa touhuta energisenä ja innokkaana aamusta iltaan helteestä huolimatta. Filosofointiin ja leikinlaskuunkin pieni mieli taipuu. Leikkipuiston pensaikosta tulee hetkessä koti kattoikkunoineen ja takkoineen, ja sitten saunotaan ja kiuas sihisee, kun löylyä heitetään. Yhtäkkiä siinä onkin meri, josta kalastetaan ahvenia. Salamat ja jyrinä tulevat ukkosen suusta, mutta onneksi nyt paistaa aurinko.
Yllättäen isommatkin lapset innostuvat leikkimään. Lapsuuden legojen parissa kuluu pari helteistä iltaa: legolinnan rakentaminen koukuttaa kuin roolipelit pari vuosikymmentä sitten. Isä taitaa rakentaa sitä enemmän itselleen kuin pojalle, mutta molempia lopputulos yhtä lailla ilahduttaa. Miniä tunnustaakin rakentavansa Ristorantea vain siitä syystä, että on aina haaveillut sellaisesta.
Tällä erää hellepäivät taitavat olla ohi. Ensi viikolla lupaan olla reippaampi. Löytyisiköhän legolaatikosta vielä tekemistä minullekin vai tyydynkö perinteisiin mummon hommiin, siivoukseen ja pyykinpesuun?
 |
| Kun kolmekymppinenkin jo nuortuu kuin lapsi leikkimään, voi lopputulos olla näin hieno. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti