Lutra lutra - eihän nyt sentään!

Jotta ei syntyisi sellaista virheellistä käsitystä, että tässä iässä voi vain keskittyä tyhjäpäiseen itsetutkisteluun, niin on paikallaan kertoa muutamalla sanalla viime viikosta. Silloin nimittäin sain olla kolme päivää mummo. Illat ja yöt olivat "omaa aikaa", mutta kyllä mummon rooli hallitsi ajatuksia silloinkin.

Niiden kolmen päivän aikana käytiin useassa leikkipuistoissa, syötiin lounasta eri paikoissa, ostettiin jätskit, matkustettiin bussilla ja laivalla Korkeasaareen, vierailtiin museossa, yritettiin nukkua päiväunia, leikittiin kotona, kerrottiin tarinoita ja juteltiin muuten vain kaikesta mitä mieleen juolahti ja josta oli mahdollista esittää kysymys miksi.

Tässä on laiva, jolla pääsee Korkeasaareen.

Tämä toden ja sadun välillä taitavasti tasapainoileva vielä vähän aikaa kaksivuotias tietää ja osaa hämmästyttävän paljon. Ja koko ajan hän haluaa oppia lisää! Silloin kun ollaan tosielämän kysymyksissä ja aikuinen alkaa höpsötellä, tulee lapsen suusta hymyilevä: "Eihän nyt sentään." Mutta kun ollaan satuilemassa, ihan kaikki on mahdollista. Leijona voi muuttua karhuksi ja sitten lennetään avaruuteen.

Yleensä lapsi kuljettaa aikuista ihan oman tahtonsa mukaan (Pappa kiipeää, kun kaksivuotias pyytää), mutta välillä toki järkevän aikuisen on astuttava johtoon. Se on vain osattava tehdä niin hienovaraisesti, ettei lapsi huomaa. Jotta saataisiin lounasta ennen kuin lounasravintola menee kiinni, tehdään lapsesta kuningas, joka kiipeää kivilinnojensa päälle kuuluttamaan matkan jatkumista.

Lapsen kanssa kulkiessa tulee pysähdyttyä ihmettelemään milloin mitäkin, yleensä sellaista jonka ohi normaalisti pyyhältäisi. Niin kuin vaikka ne nuoret miehet, jotka pitivät taukoa pienen kaivurinsa vieressä. Ensin tutkittiin kaivuri ja sitten tuli tärkeä tieto: "Minustakin tulee isona työmies." Ystävälliset nuoret miehet kehottivat lukemaan vähän pidemmälle, mutta se neuvo taisi mennä kuuroille korville.

Korkeasaari-reissu oli ehkä näiden kolmen päivän kohokohta, ainakin isovanhempien mielestä. Edellisestä kerrasta oli jo aikaa! Laivamatkalla tutkittiin kartat, käytiin kannella ja kurkistettiin kapteenia. Perillä suunnattiin ensimmäiseksi etsimään lutra lutraa. Ei näkynyt, vaikka Pappa teki kyllä parhaansa. Sen sijaan nähtiin tiikereitä, pikkupandoja, lumileopardeja ja jopa leijonia. Suurin osa eläimistä oli päiväunilla. Omat eväät syötiin varjossa puiston siimeksessä. Karhujen ruokinta kiinnosti hetken, sitten jatkettiin matkaa. Leikkipuisto oli täälläkin, ja ihania eläinpatsaita, joita uskalsi ja sai silitellä. Tiikerin suuhunkin voi työntää kätensä ja pohtia samalla tiikerin ruuansulatuskanavaa. Ja laskea hampaita! Ennen paluumatkaa yritettiin vielä etsiä lutra lutraa, mutta se piilotteli edelleen.


Näitä tiikerinpentuja oli ihana silitellä.

"Kerro satu", on pyyntö, joka tulee mummolle (Pappaa taas pyydetään rakentamaan ja tekemään voimaa ja rohkeutta vaativia juttuja). Ja kun odotettiin paluulaivaa, mummo kertoi pienestä leijonanpennusta, joka heräsi aamulla, venytteli ensin toisen, sitten toisen etutassunsa ja sitä rataa. Taka-ajatuksena mummolla oli houkutella pikkumies torkahtamaan edes hetkeksi, mutta ei onnistunut, satu piti kertoa loppuun ja sitten laiva jo tulikin.

Kauppatorilla tämä virkeä lapsukainen huomasi ensimmäiseksi jäätelökioskin, pyrähti sen eteen ja ilmoitti haluavansa jäätelöä. Pikkumies ja iso jäätelötötterö näytti olevan ohikulkijoidenkin mielestä ihastuttava näky. Jätski ja kyyti rattaissa oli niin hyvä yhdistelmä, että sen jälkeen saattoikin nukahtaa noin kokonaiseksi minuutiksi. Oltiin vielä menossa Päivälehden museon Topelius-näyttelyyn, ja koska museon sulkemisaika alkoi lähestyä, oli pakko herätä. Itse hän oli ilmoittanut jaksavansa vielä tämänkin elämyksen, eivätkä isovanhemmat uskaltaneet tuottaa pettymystä. Ja kylläpä kannatti poiketa sisään! Viehättävä toiminnallinen satumaailma olisi kiinnostanut vaikka kuinka pitkään.

Leijonanaaras päiväunilla

Bussissa kotimatkalla lapsi yllätti mummon kertomalla lähes sanasta sanaan sen saman tarinan, jonka mummo oli kertonut laivarannassa. Mitä tästä opimme: lapsen seurassa kannattaa todella olla tarkkana, mitä suustaan päästää.

Ihan mahtavat kolme päivää siis. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat tämän alle kolmevuotiaan ottamia ja julkaistu hänen luvallaan. Mihin hän vielä ehtiikään! Työmieheksi avaruuteen?

Alle kolmevuotias osaa napata näin hyvän kuvan ruokailevista karhuista!