On meillä hauska täti

Kanadan-täti on taas jokakesäisellä matkallaan Suomessa. Se tietää tiivistä yhteydenpitoa sukulaisten kesken, aikataulujen ja reittisuunnitelmien, majoitusten ja ohjelman miettimistä. Kerran vuodessa me serkut saamme ihmetellä energistä täti-ihmistä, joka tuntuu aina jaksavan enemmän kuin me.

Elokuussa tädin mittari näyttää 89. Kävely on helpompaa rollaattorin avulla, mutta pitkät lentomatkat sujuvat vielä.  Pää on kunnossa ja nauru raikaa entiseen malliin.

Minä sain kunnian kuljettaa täti Tampereelta Oulun sukukokoukseen. Meidän mökki toimii mainiona puolimatkan krouvina. Täällä lepäillään pari yötä, niin ei autossa istuminen käy liian raskaaksi. Samalla on mukava verestää muistoja ja kuulla tädin kertomuksia omista elämänvaiheistaan.

Kun Kanadan-kuume iski vuonna 1961, astui täti Helsingissä laivaan. Yksi sisko oli satamassa vilkuttamassa. Venäläinen alus vei Kööpenhaminaan ja sieltä matka jatkui puolalaisen, entisen sotilasaluksen matkustajana Kanadan Quebeciin, sieltä Montrealiin ja lopulta Torontoon, josta tuli tädin kotikaupunki. Aika pitkän matkan oli Kainuun tyttö kulkenut!

Matkaan hän lähti rohkeasti yksin mutta tutustui matkan aikana suomalaisiin, joista tuli ystäviä koko elämän ajaksi. Eikä hän ollut ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan; vuosi oli mennyt töissä Rotterdamissa Hollannissa ja Englannissakin täti oli jo ehtinyt olla Kuninkaallisen Balettikoulun keittäjänä.



Tämä tyylikäs nuori nainen on meidän täti Lontoossa vuonna -59.

Kuten monet muutkin suomalaiset, täti tuli Kanadaan ilman tietoa työpaikasta, mutta hyvin pian töitä löytyi ravintola-alalta ja elämä alkoi löytää uomansa. Kanadan suomalaiset hankkivat asuntoja, vuokrasivat niitä edelleen ja sopivassa tilanteessa möivätkin ja kartuttivat näin omaisuuttaan. Asuntobisnes oli tädilläkin aluillaan, kun hän tapasi tulevan miehensä ja he perustivat oman ravintolan. Se kuitenkin paloi tädin ollessa käymässä Suomessa ja omaisuus sen mukana. Niitä aikoja täti ei muistele mielellään.

Ensimmäisen kerran omaisuus, silloin toki vähäisempi, jäi tulen saaliiksi sodan jälkeen, kun SPR:n lastensairaala Suomussalmella, jossa Täti nuorena tyttönä oli töissä, paloi kokonaan vuonna 1945. Onneksi henkilövahingoilta vältyttiin silloinkin.

Sota-ajasta on jäänyt paljon mieleen, ja niihin muistoihin täti usein kertomuksissaan palaa. Rajan tuntumassa lapsuuttaan ja nuoruuttaan eläneelle sota tuli todella lähelle.

Lapsuuden maisemiin hän palaa tänäkin kesänä, päässee jopa käymään kotipaikan pihapiirissäkin, jonne vanhempi veli viime kesänä rakensi tien.

Meille nuoremmille nämä sisarukset ovat mallina siitä, kuinka rohkeasti elämässä mennään eteenpäin eikä vanhanakaan luovuteta helpolla. Kaukaisesta asuinpaikastaan huolimatta täti on tärkeä yhdysside sukulaisten välillä ja aina ajan tasalla oleva tietoliikennekeskus.

Helsingin satamassa. Matka Kanadaan on alkamassa.