Miksi minua ei uskota?

Tänään on kuulemma Oman lehden päivä. En tiedä, kuuluuko se kirjoittaa isolla ja onko se mitään muuta kuin tietyn kustantajan epätoivoinen yritys naamioida lehdenmyyntikampanjansa jonkun hienommalta kuulostavan nimen alle. Tuskin.

Mistäkö edes tiedän mokomasta päivästä? No minulle soitettiin ihan Seinäjoelta asti ja kerrottiin tämä tärkeä tieto. Ääni oli miellyttävän kuuloinen ja siksi suostun kuuntelemaan soittajan asian. Alkulöpinöiden ("Leenaa tavoittelin, onpa mukava kun pääsit vastaamaan" jne.) jälkeen mieshenkilö halusi tietää mielipiteeni viime syksyn Avotakka-lehdestä. Kerroin, etten todellakaan muista viime syksyn lehtiä, mutta olen joskus tilannut kyseistä lehtiä vuosia enkä aio nyt tilata yhtään mitään, vaikka hän ilmeisesti olisi lehtitilauksia kauppaamassa.

Se oli tyhmästi tehty. Ei olisi pitänyt lähteä keskustelulinjalle. Piti perustella ja kertoa nykyisestä ajankäytöstä. "Mitä sisustusinnon tilalle on tullut?" rohkeni tämä ventovieras ääni tiedustella. Siitä päästiin erinomaiseen Voi hyvin -lehteen, joka vastaisi nykyisiä tarpeitani täydellisesti. Edelleenkään en aikonut tilata. Sitten tuli tämä tieto Oman lehden päivästä ja ihan mahtavasta tarjouksesta. Tässä vaiheessa aloin olla jo kypsä ja kiukkuinen. Miksi minun kieltoani ei oteta vakavasti! Jos olen sanonut jo ainakin viiteen kertaan, etten aio tilata yhtään lehteä, tarkoitan sitä. Eikä kukaan muuta mieltäni, ei edes miellyttävä-ääninen mies!

Jotenkin siitä päästiin suhteellisen kohteliaasti puhelun loppuun, eikä hän aikonut palata asiaan syksymmällä, niin kuin jotkut lehtikauppiaat tekevät. Siitä nostan hattua, muuten en ymmärrä, miksei hän voinut ottaa minua tosissaan.

Tämä sama kuvio toistuu innokkaiden puhelinmyyjien kanssa lähes aina. Mikään ei tunnu auttavan. Joskus otan heti alussa tylyn linjan, varsinkin jos soittaja puhuu epäselvästi, ja sanon etten tilaa mitään, minulle on turha kaupata. Silti joudun kuuntelemaan takellellen luetun kolmen sivun markkinointitekstin kaikkine tilaajalahjavaihtoehtoineen, kun en kohteliaana ihmisenä voi vain sulkea puhelinta. Annan soittajan pajattaa ja teen sillä aikaa jotain muuta, mutta tyhmältä se tuntuu.

Pahimpia ovat ne myyjät, jotka eivät oikeasti tunnu osaavan edes keskustella. He vain posottavat omaa asiaansa eivätkä kuuntele ollenkaan, mitä toisella on sanottavaa. Ja onpa niitäkin, jotka käyvät surkeana anelemaan, enkö voisi nyt tehdä poikkeusta ja kuitenkin tilata tämän hänen lehtensä.

Harvoin soittaa joku asiallinen ihminen, joka ihan lyhyesti kertoo asiansa eikä jatka ensimmäistä kieltävää vastausta pidemmälle. (Sellaiselta voisin joskus tulevaisuudessa jopa tehdä tilauksen.)

Myönnetään. Vuosien varrella olen sortunut aika moneen tarjoukseen. Minulle on saatu kaupattua Annaa, Kodin kuvalehteä, Avotakkaa, Viiniä, Mondoa, Gloriaa ja varmaan aika montaa muutakin lehteä, jotka ovat jo painuneet unholaan. Mutta nyt ne eivät oikeasti kiinnosta ja olen päättänyt, etten turhaan kerää lukemattomia lehtipinoja olohuoneen nurkkaan. Miksi minua ei uskota? Eikö puhelinmyyjiä voisi valmentaa paremmin kohtaamaan asiakkaat?

Vanhoja lehtiä lähdössä peräkonttikirppikselle keväällä.