Miltä nyt tuntuu?

Miltä nyt tuntuu? -kysymys on soinut "korvamatona" muutaman viime päivän ajan. Syytän siitä urheilutoimittajia, jotka tivaavat vastausta kysymykseen lähes jokaiselta Lahden MM-kisojen onnistujalta ja epäonnistujalta.

Katsojasta tuntuu turhalta, epäreilulta ja väkinäiseltä. Tunnetilan elävään sanalliseen kuvaamiseen vaadittaisiin kouliintunut kirjoittaja tai muu ihmismielen sanalliseen muotoon pukemiseen tottunut ammattilainen. Miksi väsynyttä urheilijaa kiusataan mokomalla, kun vastauksen voi ennalta arvata? Totta kai tuntuu hienolta voittaa kotiyleisön kannustaessa, totta kai on pettynyt olo, kun suksi ei ole kulkenut toivotulla tavalla. Hulluinta on, kun pitäisi kameran edessä muistella tunnetilojaan matkan varrelta.

Typerä miltä se tuntui? on kuitenkin hiipinyt salakavalasti omaan mieleeni ja pysäyttänyt mitä kummallisimmissa tilanteissa miettimään, miltä nyt tuntuu ja miten pukisin sen sanoiksi. Eikä todellakaan ole helppoa!

Sunnuntaina tuntui hetken täydelliseltä. Niin täydelliseltä, että olisin halunnut pysäyttää ajan siihen hetkeen. Olin sopivasti lämmenneenä paluumatkalla kävelylenkiltä, polun korkeimmalla paikalla, josta näkee kauas. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, pakkaslumi säkenöi, hengitys kulki vapaasti. Jotenkin vain sulauduin maisemaan ja siihen hetkeen, olin vain mieltä, ajatus elämän kauneudesta.

Mutta jos joku olisi pysäyttänyt minut ja kysynyt miltä tuntuu, olisin luultavasti vastannut, että onpa tosi mukava katsella näin kaunista maisemaa. Tuskin olisi tullut mieleen edes yrittää pukea sanoiksi sitä täydellistä hetkeä. Ja en toki olisi osannutkaan.

Tänään oli toisenlainen hetki. Tarvoin jäällä sitä samaa latua, joka vielä toissapäivänä kantoi suksia ja hiihtäjää kevyesti. Nyt pari lämpöastetta ja eilinen sade olivat tukkineet ja pehmentäneet ladun. Ladun avaaminen oli raskasta. Matka taittui hitaasti, jalat painoivat. Olin suunnitellut tekeväni kaksi kierrosta mutta jaksoin vain yhden. Jos tuntemuksia olisi kysytty, olisin puuskuttanut jotain epämääräistä raskaasta kelistä.

Tänään istuin hetken vilvoittelemassa terassilla saunan jälkeen. Tuntui samaan aikaan lämpimältä ja viileältä.

Tunteen takiako kisataan? Niinpä tietysti. Mutta miten tunne eritellään ja puretaan sanoiksi? Katsojallekin olisi virkistävää, jos toimittajat osaisivat muotoilla kysymyksensä niin, että niihin olisi helpompi vastata. Tunnetilasta on helppo kysyä, kun se usein näkyy jo päältä.

Sanavalmiita maailmanmestareita voi vain ihailla. Iivo Niskanen näyttää jaksavan vastata jokaiseen kysymykseen aidosti, rehellisesti ja tunteella. Epätavallinen suomalainen, luonnehti norjalainen kilpakumppani. Me muut hiihdämme kaukana perässä.

Nyt tuntuu raukealta ja väsyneeltä. Aika ennustettavaa, ei mitenkään omaperäistä.