Aamupäivällä sai tutustua talon nykyiseen arkeen, tosin juhla-asuiseen sellaiseen. Käytäviä kävellessä piti vähän väliä pysähtyä vaihtamaan iloisia kuulumisia. Onko siitä todellakin kohta kolme vuotta, kun vielä kuuluin kalustoon itsekin? Pieni haikeus hiipi mieleen: tähän yhteisöön oli todella mukava kuulua.
Päivän mittaan yhteisön voima ja hyvät muistot vain vahvistuivat. Koko talo tuntui olevan täynnä mielenkiintoisia ihmisiä, nuoria, keski-ikäisiä ja meitä vanhempia. Lounaalla syntyi oikeita keskusteluja, ei vain kuulumisten vaihtoa. Puhuttiin kirjoista, väitöskirjoistakin. Ihmisillä on unelmia ja he toteuttavat niitä määrätietoisesti! Tällä tarkoitan erityisesti Arto Köykkää, jonka kanssa on aina ilo keskustella. Pieninkin keskustelu saa yllättäviä ulottuvuuksia, Arto osaa keskittyä tilanteeseen, on kiinnostunut kaikesta ja hänellä on kyky saada keskustelukumppani tuntemaan itsensä erityiseksi. Tänään Arto on väitellyt tohtoriksi Helsingissä.
Tietysti katsottiin myös menneeseen. Muisteltiin yhdessä tehtyä ja koettua.
Näyttelytilassa palautui mieleen omiakin töitä vuosien takaa. Kovin pitkälle ei kolmessa vuodessa ole ehditty menetelmissä ja välineissä, kynää ja paperia tarvitaan vielä. Digiloikkaan on vielä matkaa muualla kuin hallituksen haaveissa. Käsin tekeminen on voimissaan muuallakin kuin kuvataiteissa, ja se innostaa nuorisoakin - näytöt olivat vahvoja.
Pääjuhlassa juhlapuhuja kansanedustaja Sanna Marin vakuutti esiintymistaidollaan ja sanomallaan. Suomen tulevaisuudesta ei tarvitse olla huolissaan, jos nuoret vaikuttajat ovat näin innostavia. Puoluekannasta huolimatta kaikki ihastuivat juhlapuhujan läsnäolevaan esitykseen; hän tiesi mitä ja miten juuri tälle yleisölle piti puhua.
Muidenkin nuorten esiintyjien energia ja into tarttui katsojiin. Silmien säihke vakuutti, että heistä tulee vielä vaikka mitä. Fiksuja nuoria ihan kaikki, vaikka tässä on nyt todellakin koko ikäluokka, ei mikään valikoitu joukko.
Iltajuhlassa olivat paikalla vain aikuiset. Siellä syötiin hyvin, laulettiin yhdessä (A hard day`s night, Yhtenä iltana, Leijonakuningas ja muita tuttuja vanhoja ja uusia) ja ennen kaikkea puhuttiin, puhuttiin, puhuttiin. Desibelilukemat olivat varmasti huipussa ihan ensi hetkestä alkaen, ainakin enimmäkseen hiljaista kotielämää viettävästä tuntui siltä. Mutta miten ihanaa melua! Ystävällistä, innostunutta, paneutuvaa, ja joka puolella hymyileviä kasvoja. Yhden keskustelun sivutuotteena syntyi minulle ja Miehelle kokeilemisen arvoinen "liikeideakin" (=puuhastelua eläkepäivien ratoksi, innostuimme kotona jalostamaan siementä eteenpäin).
Olenpa saanut kuulua mahtavaan joukkoon!
P.S. Kaikissa kuvissa on Pirkkalan yläasteen oppilastöitä. Ensi syksynä koulun nimi muuttuu, siitä tulee Suupanniityn koulu.
Liikeidea! Siitä vain toteuttamaan. 😊
VastaaPoistaKyllä me ainakin yritetään. Perästä kuuluu ja yrittänyttä ei laiteta ja mitä kaikkia viisauksia tähän voisikaan muistella! Nuorten ihmisten energiasta ja tulevaisuudenuskosta näköjään tarttui jotakin mummoikäiseenkin. 😊
VastaaPoista