Viisasta elämää etsimässä

Tänään oli hyvä päivä. Vietin sen messuilla. Yleensä messupäivät ovat raskaita ja väsyttäviä niin mielelle kuin ruumiillekin. Tungoksessa on hankala päästä eteenpäin ja löytää niitä itseä kiinnostavia asioita. Tänään oli erilainen messupäivä. Siellä keskityttiin hyvään oloon ja siellä oli hyvä olla. Messuseurakin oli toki parasta mahdollista (= Tytär)!

Tampere-talo oli jo aamukymmeneltä täynnä Viisas elämä -messuväkeä. Olin etukäteen kuvitellut messujen keskivertokävijän itseni ikäiseksi naisihmiseksi. Sain havaita olevani vähemmistössä. Nuorehkot naiset ja miehetkin olivat lähteneet liikkeelle tutustumaan erilaisiin elämänfilosofisiin näkemyksiin ja  hyvinvoinnin uusimpiin oivalluksiin. Luennoitsijat olivat tunnettuja (mm. Esa Saarinen, Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila) ja kiinnostavia puhujia, harjoitusten vetäjät kokeneita omien alojensa asiantuntijoita.

Tampere-talo on toimiva messupaikka!

Sakaalit, kirahvit ja apinat auttavat ymmärtämään omaa mieltä ja kieltä ja kohtaamaan toisenkin ihmisen rakentavammin. Vuorovaikutustaitojen kouluttaja Hanna Savanna kertoi erinomaisen uskottavassa ja ymmärrettävässä luennossaan, kuinka me (minä myös!) sakaalikielen asemesta voisimme pyrkiä kirahvikieleen eli toisen ihmisen tunteiden ja niiden taustalla olevien tarpeiden tunnistamiseen ja niihin vastaamiseen. "Ihminen on onnellisin silloin, kun hän pystyy tukemaan ja auttamaan toista",  tiivisti Savanna tutkimustuloksia. Myös itselleen voi opetella puhumaan toisin. "Pitäisi on kamalin kirosana; se vie tekemiseltä kaiken ilon", on myös hyvä muistaa.

Virpi Hämeen-Anttilan viisas ja omakohtainen Kirjoitan itseni maailmaan -luento antoi paljon eväitä itsetutkiskeluun ja uusien toimintatapojen (joita olen jo aikaisemminkin kokeillut ja joihin vahvasti uskon) vahvistamiseen. Kirjoittaminen on pelastanut Hämeen-Anttilan masennukselta ja auttaa tavoittamaan tiedostamattoman voimavarat. Apinamieli on buddhalaisia käsitteitä, ja se kuvaa hyvin hyppelehtiviä ajatuksia, joita ei saa kuriin ja jotka vaivaavat erityisesti öiseen aikaan. Nekin voi kirjoittamalla ottaa haltuun ja yrittää kesyttää ystäviksi. Tärkeää on kirjoittaa, koko ajan, joskus voi sitten nauttia siitä upeasta tunteesta, kun alitajunta tuottaa tekstiä vaivatta. Silloin tuntee saaneensa lahjan. Jotenkin näin ymmärsin Hämeen-Anttilan ajatuksia.

Messupäivän ohjelma kannattaa suunnitella hyvissä ajoin. Oli mukava kuulla, että Virpi Hämeen-Anttilakin kirjoittaa kaikenlaisille paperilapuille, kauppakuiteille ja muille mitä sattuu saamaan käsiinsä.

Messuilla oli myös mahdollisuus kokeilla erilaisia mindfulness-harjoituksia, joogaa, tanssia ja vaikka mitä. Omaan aikatauluuni sopivat keskittymis- ja tietoisen läsnäolon harjoitukset. Siellä sai keskittyä itseensä, istua hiljaa, hengittää syvään ja opetella aistimaan tuntemuksia.

Kaunis syyspäivä ei mennyt hukkaan, vaikka se kuluikin sisätiloissa. Ensi vuonna vähän viisaampana (toivottavasti) uudestaan! Kaksinkertainen mummous (= tämän viikon huippuelämys, josta en vielä osaa edes kirjoittaa) toki edellyttääkin viisastumista.