Tänään on tällainen päivä. Tove Janssonin Taikurinhattua lainaten:
Muumipeikko katsoi hyvin pitkään häneen. Sitten hän sanoi: -Sinä aiot lähteä.
Nuuskamuikkunen nyökkäsi.
He istuivat hetken ja heiluttelivat jalkojaan joen yläpuolella puhumatta mitään. Joki virtasi lakkaamatta heidän allansa, koko ajan, kauas, kauas niihin tuntemattomiin paikkoihin, joihin Nuuskamuikkunen kaipasi ja jonne hän lähtisi aivan yksin.
- Milloin sinä lähdet? Muumipeikko kysyi.
- Nyt heti! Nuuskamuikkunen sanoi ja heitti kaikki kaislalaivansa yhdellä kertaa veteen. Hän hyppäsi alas sillankaiteelta ja nuuski aamuilmaa. Oli hyvä vaelluspäivä. Vuorenharjanne loisti punaisena auringonpaisteessa, ja tie kiemurteli ylös sitä kohti, ja sen takana kohosi uusia vuoria...
Muumipeikko seisoi ja katsoi kun Nuuskamuikkunen pakkasi telttansa.
- Viivytkö kauan poissa? hän kysyi.
- En, sanoi Nuuskamuikkunen. Ensimmäisenä kevätpäivänä olen täällä jälleen ja vihellän ikkunan alla. Yksi vuosi kuluu nopeasti!
Kaksikin vuotta kuluu nopeasti, ja vaikka kolme. Ehkäpä me muutkin innostumme vaeltamisesta ja löydämme itsemme tuntemattomista paikoista. Suunnitelmia on jo tehty!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti