Oot sä onnellinen?

"Oot sä onnellinen?" kyselee elokuvaohjaaja Wille Hyvönen dokumenttielokuvassaan Onnelliset (2015) välillä pakkomielteisestikin läheisiltään - ja itseltään. Mielestään erittäin onnellinen Hyvönen lähtee elokuvan alussa selvittämään onnellisuuden käsitettä ja haastaa mielessään erilaiset muodissa olevat elämäntaitovalmentajat.

Käykin niin, että elämä haastaa Hyvösen. Hänen onnellisuutensa joutuu koetukselle, kun vaimo (kihlattu?) muuttaa opiskelemaan Lontooseen. Alkaa ahdistava aika, jolloin ohjaajan pimeä puoli saa vallan. Hän kokee toivottomuutta, saa paniikkikohtauksia, elämässä ei tunnu olevan mitään mieltä. Nyt elämäntaitovalmentajille on todellista käyttöä.

Katsoja pääsee Hyvösen mukana tapaamaan kolmea erilaista "valmentajaa". Ensimmäinen toteaa jo kahden tapaamisen jälkeen, ettei hän pysty työskentelemään niin vaikean tapauksen kanssa. Toisen äärimmilleen viety ruokaohjelma tuottaa vain jatkuvan ripulin.

Kolmanteen Hyvönen uskoo pisimpään. Hän hurahtaa valmentajansa onnellisuusoppiin ja tyrkyttää sitä hetken kaikille. Katsomossa on hauskaa, kun poika vakuuttaa isälleen lämpimiä tunteitaan ja haluaa halata isäänsä halaamasta päästyään. Valmennustunneilla tunteet purkautuvat  rajusti: hysteeriset itku- ja naurukohtaukset ovat hurjaa seurattavaa.

Mutta tavalliseen arkeensa Hyvönen ei näistä valmennuksista koe saavansa mitään. Epätoivoisesti metsästämänsä onnellisuuden tunteen hän tavoittaa vain valmennuksessa. Maanläheinen isä, joka elokuvan alussa toteaa pojalleen ihan tavallisten asioiden ja elämän ylipäätään tekevän hänet onnelliseksi, tai vaimo, jonka mielestä onnellisuus on vain sivutuote, ei tavoiteltava asia, ovat lopulta oikeassa.

Yllätyslahja ystävältä voi tehdä onnelliseksi.

Elämään kuuluvat kaikenlaiset tuntemukset, sen olisi toki kuka tahansa vähän pidempään elämän nousuja ja laskuja elänyt voinut Hyvöselle sanoa. Eikä onni löydy epätoivoisesti etsimällä. 

Elämäntaitovalmennuksellakaan ei onnellisuutta Onnelliset-elokuvan mukaan saavuta; jos on valmis maksamaan (rahastahan tässäkin on kyse), voi elämäänsä toki rikastuttaa kummallisilla kokemuksilla. 

Mielenkiintoista seurattavaa onnellisuuden tavoittelu kuitenkin on. Wille Hyvönen panee itsensä alttiiksi ja näyttää kameralle ja katsojalle paljon itsestään ja elämäntaitobisneksestä.

"Oletko onnellinen?" kysyn minäkin Hyvösen innoittamana itseltäni. Ja vastaan: juuri nyt olen. Ainakin tämän ohikiitävän hetken, kun sain tämän tekstin valmiiksi, olen onnellinen. Vai onko tämä tunne kuitenkin vain tyytyväisyyttä? Päätän, että se on onnea!

Ohikiitävän onnentunteen voi tavoittaa vaikka kotipihassa.