Tšaikovskista Valtaojaan

Mikä perjantai! Se alkoi Tšaikovskin pianokonsertolla ja päättyi Esko Valtaojan huikean positiiviseen esitykseen.

Slaavilaistunnelmien kautta miettimään historiaa ja tulevaisuutta.

Kannatti kuunnella herätyskelloa aamulla ja suunnistaa Tampere-taloon kurkistamaan illan konserttiin eli Tampere Filharmonian kenraaliharjoitukseen. Vaikka kapellimestarina ei tällä kertaa ollutkaan ihana Santtu-Matias vaan tanskalaissyntyinen Nikolaj Znaider (raamikas, komea, huoliteltu) ei haitannut. Erilaisia johtamistyylejä oli kiinnostavaa vertailla.

Pääasia oli tietysti romanttinen slaavilainen musiikki: Tšaikovskin 1. pianokonsertto ja Dvořákin 6. sinfonia. Molemmat soivat harjoituksissa upeasti.

Pianokonsertto herkisti melkein kyyneliin, ehkä siksikin että siitä tuli mieleen nuoruus. Se oli nimittäin ensimmäinen klassinen levyni. Opiskeluaikainen kämppäkaverini oli minua sivistyneempi, myös musiikin suhteen, ja lahjoitti minulle kyseisen konserton LP-levynä. Aika paljon sitä soitettiin kaukaisella 70-luvulla. Voisi ehkä sanoa, että olen oppinut klassisen musiikin kuuntelijaksi Tšaikovskin avulla. Nyt pianoa soitti vieraileva tähti Saalem Ashkar, ja hienosti soittikin.

Molemmat kuuluisat säveltäjät vaikuttivat 1800-luvulla, Dvořák kuoli 63-vuotiaana, Tšaikovski eli kymmenen vuotta vähemmän eli kuoli huomattavasti minua nuorempana.

Tämän aasinsillan kautta yritän siirtyä tämän päivän toiseen tähtihetkeen, emeritusprofessori, tähtitieteilijä ja ties mitä Esko Valtaojan Tampereen Tekniikan päivien pääluennoitsijan esitykseen. Kyllä, humanistikin voi ja humanistin kannattaa mennä Tekniikan päiville! Ainakin jos esiintyjänä on Valtaojan kaltainen karismaattinen tieteen popularisoija.



Valtaojaa oli tullut kuulemaan satapäinen yleisö.

Valtaojan pääsanoma tänään oli, että ihmisten negatiivinen kuva maailmasta ja maailman tulevaisuudesta perustuu luuloon, ei tietoon. Vain viisi prosenttia ihmisistä tietää maailman menevän koko ajan parempaan suuntaan. Elämme nyt paratiisissa, josta keskiajan ihminen vain uneksi. 

Historian perspektiivin valossa kaikenlainen hyvinvoinnin lisääntyminen on totta, eikä Valtaoja nähnyt mitään syytä, miksei maailma muuttuisi vieläkin paremmaksi. Huonoja uutisia ei kannata uskoa!

 

Eero Järnefelt, Raatajat rahanalaiset 1893

Ekspotentiaalinen vaurastuminen on helppo osoittaa ja ymmärtää tilastojen avulla. Taiteen avulla taas on helpompi samastua ja kuvitella ihmisten elämää. Järnefeltin Raatajat rahanalaiset 1800-luvun lopulta näyttäytyy nykyihmiselle suomalaisen kurjuuden kuvauksena. Todellisuudessa taulun ihmiset olivat onnekkaita: heillä oli työtä eivätkä he todennäköisesti kuolleet nälkään kuten iso osa väestöstä.

Katovuodet ja nälänhätä verottivat väkeä. Sairaudet olivat myös ennen paljon kohtalokkaampia. 1900-luvun alun tärkeistä runoilijoista aika moni kuoli nuorena tuberkuloosiin, mm. Katri Vala (43-vuotiaana), Uuno Kailas (32-vuotiaana), Edith Södergran (31-vuotiaana), Saima Harmaja (24-vuotiaana). Millaista runoutta he olisivatkaan luoneet, jos tuberkuloosia olisi osattu hoitaa!

Samanlainen kehitys kuin Suomessa tapahtui reilussa sadassa vuodessa, tapahtuu kaikkialla maailmassa. Valtaoja uskoo vahvasti, että köyhinkin Afrikka nousee nopeasti sille tasolle, jolla me suomalaiset nyt olemme. Avainsanoja ovat tiede ja teknologia.

Hallituspolitiikka, Kreikan tukipaketit, Putin ja muut naapuriuutiset ovat vain pintakerrosta, jolla ei historian havinassa ole merkitystä. Historiaan jäävät tieteen saavutukset ja uudet keksinnöt, kuten vaikka ehkäisypillerin kehittäminen 50 vuotta sitten.

Katse kannattaa nostaa reinoista ja ainoista horisonttiin ja vaikkapa avaruuteen! Ja muistaa että Suomi ei ole koko maailma. Ja lama on vain positiivisen kehityksen hetkellinen kupru.

.