Merkkipäiviä

Yhteen viikkoon on mahtunut niin monta merkittävää päivää, että niissä riittää sulattelemista pitkään. Sulattelemista riittää myös helsinkiläisen ravintola Töölönrannan sunnuntaibrunssissa: herkullisia ruokia, joita tuli ahnehdittua vähän liikaa kuten brunssilla aina käy ja järkyttävän kallista kahvia - 4 euroa pikku kupillisesta!

Mutta niistä merkkipäivistä. Kolme kertaa syntymäpäiväkakkua yhden viikon aikana!
 
Olemme päässeet todistamaan, kun kolmevuotias puhaltaa kakustaan kynttilät ja viikkoa myöhemmin kolmekymppinen tekee saman. Molemmilla isoja asioita edessä! (Jo kolmas huutomerkki; eiköhän riitä yhteen tekstiin.)

Näin erikoiset kynttilät paloivat kolmekymppisen kakussa.

Alkuviikosta nautiskelin Tampereen filharmonian harjoituksissa, joissa aloitettiin Sibeliuksen kolmannen sinfonian hiominen perjantai-illan konserttia varten. Kapellimestarin terävät komennot, vangitsevat kädet ja vaikuttava kaikkensa antava olemus vakuuttivat vahvasta taiteellisesta näkemyksestä. Uutta ja yllättävää tietoa oli se, että konserttia harjoitellaan vain kolmena päivänä, sitten on kenraali ja siihen mennessä koko orkesterin olisi pitänyt sisäistää kapellimestarin näkemys.

Orkesterin koti eli Tampere-talo juhlii myös synttäreitään, 25 vuotta on takana, ja harjoitusten jälkeen saimme maistaa talon juhlaleivokset.

Näin lähelle päästiin Santtu-Matias Rouvalia ja maagisia käsiä.

Viikon kulttuurielämyksistä kannattaa myös mainita japanilainen Hiromasa Yonebayashin animaatioelokuva Marnie - tyttö ikkunassa. Kaunis, herkkä, realistista ja selittämätöntä taitavasti yhdistelevä tarina vei mukanaan. Taiteellisen Anna-tytön ulkopuolisuuden tuntemukset olivat kipeitä ja pikkuhiljaa tapahtuva avautuminen ihastuttavaa seurattavaa. Jos minulla olisi vielä murrosikäinen lapsi, veisin hänet ehdottomasti elokuviin.

Mutta eipä ole enää. Lapsilla on (joskus valitettava) taipumus kasvaa aikuisiksi. Ihastuttavat nuoret aikuiset seisovat vahvasti omilla jaloillaan ja kulkevat omia reittejään. Merkkipäivien joukkoon lasken senkin, että vaikka silmäni tänään kastuvat, ne näkevät kauemmaksi, eikä rintaa enää paina kummallinen möykky, joka vielä kesällä ahdisti.

Elämään kuuluu sekin, että joskus se loppuu. Tänään nukkui pois tädeistäni vanhin, melkein sata vuotta maailman menossa mukana ollut. En sure hänen kuolemaansa, muistelen ja kunnioitan hänen elämäänsä.

Kakkuja ja kulttuuria, iloa ja kyyneleitä, juhlia ja hyvästelyjä - monenlaisia merkittäviä asioita on mahtunut yhteen viikkoon.