Taskulampun valossa

Yksin ei tulisi mieleenkään lähteä lenkille pilkkopimeässä. Mutta kun seurana on serkkutyttö, se tietysti tehdään.

Meistä tulee tyttöjä aina, kun osumme yhteen. Vaikka olisi varsinaisesti kyse hautajaisreissusta, olemme mieluummin murrosikäisiä tyttöjä kuin kuusikymppisiä mummoja. Ulkopuolisen on muutosta ehkä vaikea nähdä; käyttäydymme asiallisesti, laitamme ruokaa ja huolehdimme toisista aivan kuten ennenkin, mutta sisällä tapahtuu jotakin.

Lähdimme siis lenkille, kun porukat oli saatu ruokittua, nukkumisjärjestelyt ja seuraavan aamun aikataulut sovittua.

Mökillä ei ole katuvaloja eikä naapureista näy tielle merkkiäkään, sähkövaloista puhumattakaan, olemme keskellä täydellistä pimeyttä. Pieni taskulamppu kädessäni antoi sen verran valoa, että tiesimme olevamme tiellä emmekä kompastelleet yllättäviin esteisiin.

Ensin ihmeteltiin pimeyttä. Aina siihen ei ole voinut suhtautua yhtä luonnollisesti kuin tänään. Meillä molemmilla on ollut omat rankat kokemukset pimeyteen ja ahtaisiin paikkoihin liittyvästä pelosta, joka ahdisti joskus niin paljon, että nyt ymmärrämme ihmisiä, jotka ahdistuksessaan sortuvat äärimmäisiin tekoihin. Täytyy muistaa rientää avuksi, jos joskus vielä joudumme kokemaan sellaista!

Ylämäessä poistettiin päiväjärjestyksestä aamuinen jäykkyys, kipeytyvät polvet ja nilkat (ai, sinullakin!), jotka kyllä vetreytyvät kun lähtee liikkeelle. Samalla saivat mennä muutkin pikkuvaivat.

Paluumatka on pitkälti alamäkeä. Pimeyden keskellä ymmärsimme lempeästi kaikkia. Sukulaisten asioita käsiteltiin empaattisella otteella ja ihmeteltiin sitkeiden vanhusten (emme me - vielä!) voimaa.

Ei ehkä kuulosta kovin tyttömäiseltä. Silti kävelylenkin jälkeen oli kepeä, iloinen olo. Joku muukin kokee samanlaisia asioita, en vanhene yksin. Läheisyyden tunne oli yhtä riemastuttava kuin lettipäisenä tyttönä (lettejäni oli kadehdittu!), kun valvoin kesäyötä serkkutytön vinttikamarissa. Ja hei, nyt muistan sen pelottavan ukkosenkin, joka erityisesti oli jäänyt hänen mieleensä ja jonka itse luulin unohtaneeni.

Kiitos Miehen, mökillä on nyt kaamosvalot. Näin kauniisti ne kutsuvat sisälle marraskuisen pimeyden ja tihkusateen keskeltä.