Uusia alkuja

Tänä syksynä on kaksi ystäväpariskuntaa tehnyt ison liikkeen: he ovat myyneet kotinsa, pakanneet tavaransa ja hankkineet uuden kodin eri paikkakunnalta. Toinen pari muutti naapurikuntaan, toinen Helsingin seudulta Keski-Suomeen. Olemme saaneet jo vierailla molemmissa kodeissa ja todenneet, että isot uudet alut innostavat ihmisiä ja meidät ulkopuoliset ne voivat tehdä vähän kateellisiksi.

Siellä he nyt uusissa kodeissaan sisustavat, tekevät pihatöitä, tutustuvat naapureihin ja lähiympäristöön, tekevät koko ajan uusia havaintoja, ihmettelevät ja nauttivat joka hetkestä!

Tässä saa puheenvuoron kateellinen minä: Omat uudet alkuni ovat viime aikoina olleet niin paljon pienempiä. Arabian opiskelun aloittaminen oli ehkä jotakin, mutta ihan säälittävältä kuulostaa kertoa, että eilen uskalsin pitkästä aikaa mennä pilatestunnille. Molemmissa oli kyse uskaltamisesta. Vieläkin (= tässä iässä) pitää tsempata itsensä, kun on yksin menossa outoon paikkaan vieraiden ihmisten keskelle. Mutta siis menin, hyvä pieni minä!

Takaisin asiaan: Uuden kodin sisustaminen on ihan parasta! Ja olisi kenties vielä parempaa, jos raaskisi luopua ainakin niistä esineistä, jotka eivät näytä olevan ollenkaan kotonaan uudessa paikassa (ainakin luulen niin). Aikakerroksia kodissa täytyy olla, joitakin esineitä ilman en ehkä olisi minä (tyhmä ajatus?!), mutta kun kotona viettää niin paljon aikaa, on kohtuullista että siellä on mukava olla. Mukavuutta ei ole vain hyvä sänky, siihen liittyy sekin, miltä huoneet näyttävät.

Kaksi puoltani taistelevat melkein päivittäin. Toinen pitää kynsin hampain kiinni vanhasta, kodista, tavoista ja tavaroista. Toinen haluaa uusiutua, muuttua ja kokea olevansa ajassa mukana. Sitten kun toisen puolen tarpeet käyvät pakottaviksi, on ihan pakko toimia. Niin kävi, kun kahdeksan vuotta sitten myimme vanhan moneen kertaan remontoimamme omakotitalon ja muutimme ihan uuteen rivitaloasuntoon. Toki syitä oli monia, mutta yksi aika keskeinen kuitenkin oli muutoksen halu, tunne siitä ettei elämä voi pysähtyä tähän.

Miksei vanhassa kodissa voi muka muuttua? Varmasti voikin ja olen toki joskus harmitellutkin sitä, etten vain tyytynyt tyhjentämään ullakkoa ja kellaria kaikesta sinne kertyneestä roinasta ja taas kerran remontoinut kotia senhetkisiä tarpeita vastaavaksi. Tuollainen harmitus on kuitenkin vain hetkellistä, se yllättää kun tarvitsisimme tilapäisesti enemmän tilaa, muuten olemme tyytyväisiä rivikotiasukkaita. Ainakin toistaiseksi. Täytyy tunnustaa, että Etuoven asuntomarkkinat ovat taas alkaneet kiinnostaa. Olisiko jo kerrostalon aika?

Ihminen tarvitsee uusia alkuja. Tai parasta varmaan puhua vain itsestään. Minä tarvitsen uusia alkuja uusissa puitteissa. Tai ainakin remonttia, piipittää pieni ääni sisälläni.

Tämä sisäänkäynti johtaa sydneyläiseen rivitalokotiin. Leikimme joskus ajatuksella, että asuisimme siellä.

Jos asuisimme Australiassa, kukkisi joulutähti pihassa talvellakin.