Vaatekutsuillahan tehdään muutakin kuin ostetaan vaatteita. Siellä seurustellaan, vaihdetaan kuulumiset jos ollaan tuttuja ja tutustutaan, jos ei ole ennen nähty. Siellä syödään - emännän velvollisuuksiin kuuluu tarjota jotain pientä (tiedän, kun olen kerran itsekin emännöinyt vaatekutsuja) - ja sovitellaan. Ennen kaikkea sovitellaan!
Sovittaa voi kutsuilla sellaistakin, mitä ei tulisi mieleenkään ostaa. Mutta kun myyjä kerran on roudannut koko vaatevarastonsa jonkun kotiin, tuntuu ihan kohteliaaltakin (?) tutustua vaatteisiin kunnolla. Pikku hiljaa tarjonnasta seuloutuu sellaista, mikä alkaa miellyttää itseä ja muita. Niin, kanssasovittelijoiden kommentit ovat tärkeitä. Kerrankin on monta makutuomaria!
Mutta itse täytyy lopulliset päätökset tehdä, kuten aina. Eläkeläisen budjetti on tiukka eikä uusien vaatteiden tarvettakaan enää ole samalla tavalla kuin töissä käydessä. Vaatekutsujen tarjonnan keskellä on kuitenkin vaikea pitää pää kylmänä ja muistaa oma todellinen elämäntilanne. Entinen minä katselee vielä peilistä, kun "ihan kiva" pusero löytyy.
 |
| Kolme huonetta täynnä vaatteita! Ensin käytiin läpi tarjousrekit. |
 |
| Sitten soviteltiin normaalihintaiset. |
 |
| Miljoona, miljoona, miljoona huivia. Mikä niissä aina kiehtoo? Kotona luulisi jo olevan riittävästi. |
Saatoin siis tehdä virheostoksen. Onneksi en kuitenkaan kolmea tai oikeastaan neljää, kuten illan puolivälissä vielä näytti.
Lopuksi illan emäntä pakkasi herkkupöydästä mukaan viemisiä kotimiehille. Eipä tarvinnut selitellä lenkkiseuran viivästymistä! Itse sain myyjältä mukaan vaatekuvaston. Sitä selailemalla voin palauttaa mieleen, miltä mikin vaate tuntui ja näytti päällä. Ehkä on kuitenkin parempi, että ne ovat vain kuvia.
Seuraavia vaatekutsuja odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti