Positiivisesta negatiiviseen ja takaisin

Opin taas kantapään tai oikeastaan pikemminkin ihan oikean pään kautta, kuinka lyhyt onkaan matka innostuksesta ja ilosta vastapäisiin tunnelmiin ja tuntemuksiin. Hehkutin positiivista stressiä blogissa ja eiköhän se kääntynytkin negatiiviseksi. En tarkoita että käännös johtui hehkutuksesta, vaan kenties siitä, etten osannut lopettaa ajoissa, en muistanut kohtuutta. 

Vapaaehtoistyö, joka oikeasti alussa vei pari-kolme tuntia viikossa, onkin yhtäkkiä nielaissut viikosta pari-kolme päivää. Tarkoitan sitä aikaa, joka opetuksen lisäksi kuluu osallistuessa kokouksiin, vastaillessa sähköposteihin ja keskusteluketjuihin ja laatiessa PowerPoint-esityksiä. Kun sen lisäksi tulee muu elämä, josta myös iso osa tapahtuu netissä, istun tietokoneen ääressä melkein yötä päivää. Tai istuin viikon, kunnes sellaiselle ajankäytölle oli pakko panna stoppi.

Elämästä meni maku. Muisti ja ajattelu alkoivat pätkiä. Yöunet muuttuivat katkonaisiksi: pari tuntia kummallista unennäköä, pari tuntia levotonta pyörimistä sängyssä, hetken torkahdus ja taas ajatukset lähetettyjen viestien huonosti muotoiltuihin lauseisiin, kesken oleviin töihin, tehtyihin virheisiin. Niitäkin nimittäin alkoi tulla; väsymys vaati veronsa. 

Aamulla ensimmäiseksi tietokone auki ja korjaamaan edellisen illan virheitä. Sitten istuin olohuoneessa väsyneenä ja haluttomana. Koti näytti harmaalta ja ikävältä, ulkona oli vielä harmaampaa ja ikävämpää. Kun oli pakko käydä kaupassa, harhailin hyllyjen välissä osaamatta valita mitään. Pahinta oli kasvava pahoinvoinnin tunne: en jaksa, en pysty, en halua, mikään ei ole mitään, millään ei ole väliä.

Onneksi tajusin ajoissa mistä oli kyse. Päätin etten avaa tietokonetta, en seuraa maailman ikäviä uutisia, en pörssin alamäkeä, en asuntojen tai vaatteiden nettimyyntiä (sellaiseenkin olen sortunut!), en blogitilastoja. Vastaan vain mukaviin tekstiviesteihin ja sähköposteihin, ja sen voi tehdä lyhyesti puhelimellakin.

Netissä surffailun sijaan voi lähteä harhailemaan kaupungille. Siellä tapahtuu yllättäviä asioita.

Kun masennuskierre ei ollut ehtinyt vielä kovin pahaksi, täsmähoito on alkanut tehota. Nyt on takana jo kaksi paremmin nukuttua yötä ja olo on selvästi kepeämpi, mieli valoisampi. Valkoinen puhdas lumi ja auringonpaiste oikein alleviivasivat mielialan kirkastumista.

Vielä on näköjään matkaa elämänhallintataitojen saralla. Teoria ja käytäntö eivät aina kohtaa, ja silloin voi käydä näin. Lasten ja nuorten nettiriippuvuus nousee silloin tällöin yhteiseksi huolenaiheeksi. Näköjään huoleen on syytä meidän myöhäiskeski-ikäistenkin kohdalla. Kaikki (luen tähän joukkoon siis myös itseni) eivät aina ymmärrä, mikä on tarpeellista ja mikä turhaa.