Ruokahalua hankittiin kulkemalla talvisessa kalevalaisessa maisemassa, jossa bongailtiin kaikkea, mikä voisi liittyä Kalevalaan.
Pari vuotta sitten olin ihan hurahtanut kalevalamittaan ja väsäsin kaikki onnittelurunotkin kalevalaiseen tapaan. Nyt se tuntuu aika teennäiseltä, mutta silloin se oli kivaa, enkä osaa ihan hirveästi nolostella silloisia tekemisiäni, vaikka enää en siihen suostuisikaan. Selkeä runomitta helpotti, tekstit syntyivät nopeasti. Muistaakseni joku mieshenkilö kirjoitti siihen aikaan Hesariin joka päivä kalevalamittaisen tekstin maailman tapahtumista. Vieläköhähän hän jatkaa?
Parhaita Kalevala-muistoja ovat käynnit Ateneumissa, jossa lasten kanssa pysähdyttiin pitkäksi toviksi Gallen-Kallelan maalausten eteen ja kerrattiin taas Ainon traaginen tarina tai Kullervon kamala kohtalo.
Ja kyllä ne Kalevalan henkilöt ja tarinat koululaisiakin puhuttelivat. Kalevalaista perua olevat nimet löytyivät helposti ja Kalevalan välittämästä maailmankuvasta syntyi kelpo keskusteluja fiksuimpien kanssa. Maailmansyntymyytti, naisen asema, sampotarina kiinnostivat vuodesta toiseen.
Toivottavasti kiinnostavat edelleen, tuleviakin sukupolvia. Kalevalaa kannattaa muistella muulloinkin kuin liputuspäivänä.
 |
Juuri oli Hesarissa sivun juttu tästä herrasta, jatkaa kirjoittelua yhä päivittäin! Mutta lehdessä ei niitä tekstejä enää ole ollut.
VastaaPoistaKalevalamittaiset runot liittyvät itsellä vahvasti Pojanpoikasi syntymään, kiitos niistä <3
Mistä lie perua se, että molemmat pojat kuuntelevat runoja innokkaana. Eilen matolla luettiin tosin Tiitiäisen satupuuta.
-Miniä
Oi niitä aikoja! Silloin tapahtui niin isoja asioita (ainakin ensimmäinen lapsenlapsi ja maailman avartuminen Australiaan asti), että piti hakea Kalevala avuksi. Jatkakaa vain runojen lukemista, ties millaiset ruuneperit sieltä on tulossa. Isompi osaa jo lorutella vaikuttavasti.
Poista