Ainakin 600 000 tarinan Baltimore

Baltimore on vähän Helsinkiä suurempi kaupunki Marylandissa Yhdysvaltojen itärannikolla vajaan tunnin junamatkan päässä pääkaupungista Washingtonista. 1700-luvulla merenkulun ympärille perustetun kaupungin asukkaista suurin osa on mustaihoisia. Kaupunki on "tavallinen työläiskaupunki", ja siellä on kaupunginosia, jotka eivät ole "turvallisia". Vuosi sitten huhtikuussa siellä oli isoja mellakoita. Yhteiskunnan huono-osaisten ja syrjäytyneiden tukemiseksi on monenlaista vapaaehtoistoimintaa. Siellä otetaan uudet tulokkaat innostuneesti vastaan vaikkapa aamulenkille perjantaisin puoli seitsemältä, ja siellä on kivoja kahviloita ja pubeja, joissa on usein livemusiikkia. Tässä tiivistettynä ennakkotietoni kaupungista, jossa vietin viikon maaliskuun lopussa.

Tai niin luulin, ennen kuin ensimmäisenä aamuna istuin penkillä satamaa vastapäätä olevassa Federal Hill -puistossa, josta avautuu hieno näköala kaupunkiin. Ihasteltuani maisemaa kaivoin laukusta Baltimore-opaskirjan, jonka olin edellisiltana saanut, ja avasin kirjan satunnaiselta sivulta. Sen jälkeen soimasin itseäni koko viikon, ja vieläkin harmittaa. Kuinka olin voinut matkalle valmistautuessani unohtaa kaunokirjallisuuden, joka yleensä on melkein ykkösasia jo matkaa suunnitellessa! Matkalukemista oli kyllä mukana, mutta en ollut lähtöhässäkässä keksinyt mitään sellaista, jonka olisin voinut liittää Baltimoreen.

Tällainen näkymä aukeaa Federal Hill Parkista.

Sellainen kirja olisi ollut yöpöydällä odottamassa lukemista, ja muutama sellainen olisi löytynyt omasta kirjahyllystä. Olen jopa tässä blogissa kirjoittanut kirjasta, joka tapahtuu Baltimoressa! Ja kertonut kirjailijan olevan lempikirjailijoitani. Olen lukenut kaiken, mitä häneltä on suomennettu. Kirjoissa vilisevät paikannimet eivät vain koskaan ennen olleet merkinneet mitään, mutta nyt olisin voinut kulkea samoilla kaduilla, tunnistaa paikkoja ja ehkäpä kirjailijan henkilöitäkin.

Kirjailija Anne Tyler on kirjoittanut toistakymmentä suomennettua romaania, joista yöpöydälle jäi Jää hyvästi (2013) ja kirjahyllyyn Elämän tikapuilla (1995), Amerikan lapset (2008)  ja Nooan kompassi (2010), josta kerron täällä. Suurin osa hänen tuotannostaan tapahtuu Baltimoressa.

Piti tietysti etsiä Anne Tylerin kirjoja baltimorelaisesta kirjakaupasta.

Olin siis lempikirjailijani maisemassa, hengitin samaa ilmaa kuin hän, avasin samoja ovia, näin samoja puita ja pensaita, matkustin samoja reittejä. Miten paljon enemmän olisinkaan ymmärtänyt, nähnyt ja jälkeen päin muistanut, jos olisin lukenut kirjat juuri ennen matkalle lähtöä ja ottanut niitä uni- ja lentokenttälukemiseksi.

Jos olisin tajunnut matkalle lähtiesssäni avata Amerikan lapset ja lukea ensimmäisen rivin: "Kahdeksalta illalla Baltimoren lentokenttä oli melkein autio", olisi oivallus kirjailijan kotimaisemasta varmaan syntynyt. Mutta eipä tullut mieleen ottaa kirjaa käteen, katselin kyllä kantta ja muistelin lukeneeni sen pariinkin kertaan.

Elämän tikapuilla -kirjan päähenkilöstä kerrotaan ihan kirjan alussa: "Delawaren osavaltion poliisin antamien tietojen mukaan lääkärinrouva Cordelia F. Grinstead, 40, kotoisin Roland Parkista Baltimoresta..." ja myöhemminkin löytyy Baltimore-viittauksia, kadunnimiä ja kuvauksia. "Baltimore-Washington Parkwayn ajokaistat olivat niin täynnä autoja, että Delia painautui syvemmälle penkkiin, ikään kuin se auttaisi autoa puikkelehtimaan helpommin eteenpäin. Hän tähyili eteensä ja näki Baltimoren horisontin - savupiippuja, liittymiä ja risteäviä katuja sotkuisena vyyhtinä, jättimäisiä öljysäiliöitä. He ajoivat ohi harmaaikkunaisten tehtaiden ja aaltopellistä rakennettujen varastojen. Kaikki näytti niin teolliselta - jopa uusi palloilustadion geometrisine rakennelmineen ja luurankomaisine valonheitinpylväineen." Elämän tikapuilla on julkaistu kaksikymmentä vuotta sitten, mutta kyllä kuvauksesta vieläkin kaupungin tunnistaa, vaikka paljon on varmaan muuttunutkin.

Jonottavat lokit Baltimoren satamassa. Miksei etuilijaa panna järjestykseen?

Tuoreimmassa teoksessa Jää hyvästi ollaan kirjan alkupuolella Johns Hopkinsin sairaalassa: laitos jonka ohi ajoimme useamman kerran ja josta kuulimme kiinnostavia tietoja paikalliselta lakinaiselta.

. Millaisen tarinan tähän hotellihuoneen ikkunasta näkyvään miljööseen voisi sijoittaa?

Autenttisia paikkoja tärkeämpiä kaunokirjallisuudessa ovat kuitenkin ihmiset. Jää hyvästi -kirjassa Tyler kuvaa kaupunkilaisia vaikkapa näin: "Ireneä oli vaikea olla huomaamatta. Hän oli aina kadun tyylikkäin nainen, vaikka eihän siihen Baltimoressa ihmeitä vaadita."

Ihailen Tylerin kykyä kertoa tavallisen, tavallaan arkipäiväisen ihmisen tarina. Tavallisia ihmisiä ei tietenkään olekaan, jokaisen kohtalossa on jotakin epätavallista, jolle kirjailija osaa antaa suuremman merkityksen. Näistä baltimorelaisista olin siis lukenut monta tarinaa, jotka nyt osasin laittaa oikeisiin puitteisiin. Delia, Maryam, Bitsy ja monet muut tuntuivat ehkä vieläkin todellisimmilta paikanpäällä. 

Mietin näitä ihmisiä istuessani Baltimoressa bussissa, jossa me kaksi valkoihoista olimme aina vähemmistönä, joskus jopa ainoat kalpeanaamat. Tai Penn Stationin rautatieasemalla, jossa odotimme Washingtoniin tai New Yorkiin menevän junan lähtöä, ja ohitse kulki satoja erinäköisiä matkustajia. Tai vaikkapa hotellissa, jossa viikon aikana ehti panna merkille monia kiinnostavan näköisiä persoonia. Enää en ihmettele, että Tylerin henkilöt ovat niin värikkäitä!

Baltimore haluaa unohtaa vuoden takaiset ikävät tapahtumat. Senkin takia järjestettiin pitkälti vapaaehtoisin voimin maalis-huhtikuun vaihteessa valoviikko, jonka avajaisia vietettiin lähtöiltanamme. Valoviikosta on tarkoitus tehdä vuotuinen perinne. Vaikka oli maanantai, koko kaupunki tuntui olevan liikkeellä ihastelemassa taiteilijoiden tuotoksia. 

Varsin erikoinen kirjailija John Barth on myös vaikuttanut Baltimoressa. Hänen tuotantoaan esittelevään näyttelyyn tutustuimme Johns Hopkinsin kirjaston näyttelyssä.