Aikaeron vaikutuksia

Eilen aamulla laskeuduttiin Helsinki-Vantaalle, josta lähdettiin reilu kaksi viikkoa sitten pikkuisen perhosia vatsassa ja mieli valmistautuneena moniin pieleen menemisen mahdollisuuksiin. Miten ihminen voikin olla niin epäluuloinen! Kaikki - siis ihan kaikki - meni juuri niin kuin oli suunniteltu, ja se, mitä ei ennakolta voinut edes arvailla, oli hienoa ja kokemisen arvoista. Taas tuli todistettua, että matkalle kannattaa aina lähteä.

Näin pestään pilvenpiirtäjän ikkunoita New Yorkissa.

Hehkutin edellisessä postauksessa American Airlinesin lentoa Lontoosta New Yorkiin, ja kun paluulennolla oli mahdollisuus tehdä vertailua Finnairiin, niin valitettavsti täytyy sanoa, että Finnair voitti vain suoran lennon mahdollisuudella ja ehkä hienoisesti lennon vakaudella, joka voi toki olla vain kiinni lentosäästä. Istumatilaa, joka pitkällä lennolla on tosi tärkeä asia, tuntui suomalaisessa koneessa olevan vähemmän, mutta ennen kaikkea palvelu, matkustajien viihtyvyyteen satsaaminen ja ruokatarjoilu olivat amerikkalaisessa koneessa parempia. 

Olin erehtynyt tilaamaan laktoosittoman ruoan ja paluulennolla Finnairin koneessa sain mautonta kanaa sekä alkusalaatissa että pääruuassa. Aamiaiseksi tarjottiin surkeaa pikkuruista leivänpalaa, jonka toki sain vaihdettua samanlaiseen täytettyyn bageliin, joka muille tuotiin, kun selitin, että kovassa juustossa ei ole laktoosia. Henkilökunta sanoi leivän tulevan USAsta eikä edes ottanut fiksusti vastuuta: Finnairhan tajottavat on tilannut. Koko matkan ajan olin syönyt kaikkea ajattelematta ollenkaan laktoosiongelmaa, joka Suomessa täytyy pitää mielessä koko ajan, enkä huomannut minkäänlaisia vatsaoireita. Laktoosi-intoleranssi on aika monessa maassa täysin tuntematon käsite, ja kun lentoyhtiö tarjoaa sivuillaan mahdollisuuden valita laktoosittoman ruoan, luulisi sen tekevän ruoan toimittajilleen selväksi, mitä se tarkoittaa. American Airlinesilla minulle tarjottiin samaa maukasta ruokaa kuin muillekin.

Ei todellakaan ollut tarkoitus ryhtyä ensi töikseni hienon matkan jälkeen valittamaan jostain pikkuasiasta kuten lentokoneruoasta, ja panenkin sen aikaeroväsymyksen syyksi, että mieli poukkoilee sinne tänne. Koko eilisen päivän olin ihan sekava, torkuin sohvalla ja nojatuolissa, enkä kyennyt muuhun kuin kirjoittamaan pari kotiintuloviestiä, täyttämään pyykkikoneen pari kertaa ja ihmettelemään unen ja valveen välillä, että meillähän näyttää ihmeen kivalta matkalta paluun sotkusta, pölystä ja likaisista ikkunoista huolimatta, jotenkin erilaiselta kuin lähtiessä. 

Mies sen sijaan oli eilisen päivän todella tarmokas: purki matkalaukkkuja, teki yhteenvetolaskelmia matkan kustannuksista, maksoi laskuja ja luki saapunutta postia eikä nukkunut kertaakaan. Tänään osat vaihtuivat. Minä heräsin ensin, puoli kahdeltatoista (aivan totta; en muista ikinä nukkuneeni niin pitkään, kun nukkumaan mentiin sentään jo kymmeneltä illalla), tein aamiaista (lounasaikaan), hain lehden, luin sen ja kävin sitten herättämässä Miehen, joka on sen jälkeen iltapäivän haukotellut ja jolle on pitkistä unista huolimatta maistunut päiväunetkin. Minä jatkoin puuhastelua, pientä siivousta ja järjestelyä ja vaatehuoltoa. 

Käytiin me sentään ruokakaupassa, jossa huomasin itsessäni yllättäviä muutoksia. Ostoskärryyn tuli valittua erilaisia ruokia kuin ennen ja kanssaihmisiinkin suhtauduin eri tavalla, jotenkin lempeämmin ja huomioiden. 

Jo matkalla tehtiin päätös, että yritetään rikkoa rutiineja, joihin taas oli juututtu  ja jotka olivat alkaneet tehdä elämästä tylsää ja harmaata. On helppoa ja turvallista syödä joka aamu sama aamupuuro, mutta eikö aurinkoinen tiistai voisi olla erilainen päivä kuin vaikka räntasateinen torstai? Ruokakokeilut ovat helpoin tie rutiinien rikkomiseen.

Kauppareissu oli merkille pantava siitäkin syystä, että kiitos tuli aivan luontevasti, hymy samoin ja yllättäen huomasin vaihtaneeni muutaman sanan tuiki tuntemattomien ihmisten kanssa, jopa niin että he tekivät aloitteen. Kiitosta ja hymyä on harjoiteltu kaksi viikkoa, ehkä se on tuottanut tulosta! Matkalla keskusteltiin Suomen ilmapiiristä, jonka moni kokee tällä hetkellä kovin kielteisenä ja ikävänä, ja päätin että omalta pieneltä osaltani yritän toimia toisin. Siis kiitos vaikkapa myymälän tuote-esittelijälle, jonka ohi suurin osa asiakkaista käveli noukkien tarjottavan ja avaten suunsa vain makupalan sisään heittämiseen.

En siis valita enkä moiti (en taida lähettää Finnairillekaan palautetta, vaikka se kenties johtaisikin parempaan asiakaspalveluun), yritän vain toimia itse toisin, niin kuin maailmalla toimitaan. Se on yksi matkan opetuksista. Muita opetuksia ja ennen kaikkea kokemuksia pulpahtelee varmasti mieleen, kunhan tästä aikaeroväsymyksestä ja sekavasta olosta toivutaan.

Kohta on kevät täälläkin yhtä kaunis kuin Dallasissa oli kaksi viikkoa sitten.