Rivitaloelämää

Meidän taloyhtiössä asuu kahdeksan perhettä. Vain kahden asunnon omistajat ovat vaihtuneet taloyhtiömme kahdeksanvuotisen historian aikana. Me edustamme isovanhempien sukupolvea, kahdessa kodissa eletään vielä vauvavaihetta. Pieniä koululaisia ja esikoululaisia on kolmessa kodissa. Kovin usein emme talviaikana tapaa; naapurin tammikuussa syntyneen vauvankin näin viime tiistaina ensimmäisen kerran. Keväällä ja kesällä naapureita näkee enemmän.

Kevättöiden aika on nyt. Rivitalossa kun asutaan, pihatöitä ei periaatteessa ole paljon: muutama pensas leikattavaksi, vähän kukkamaata siistittäväksi. Käytännössä pihatöitä riittää ainakin meidän taloyhtiössä ihan niin paljon kuin vain jaksaa ja viitsii tehdä. Isohkoa piha-aluetta hoidetaan talkoovoimin.

Valitettavasti nämä kevätkellot eivät kuki meidän rivitalopihassa vaan Hatanpään arboretumissa. 

Joillekin riittää oman takapihan työt, toiset haluavat tehdä enemmän. Periaaatteena taitaa olla, että tehdään se, mikä itsestä näyttää tarvitsevan huoltoa. Me Miehen kanssa huolehditaan perinteisesti oman pikkupihan lisäksi muutaman yhteisen ruusupensaan leikkaamisesta ja isosta nurmikkoalueesta. Usein on siivottu autokatos, niin tänäkin vuonna. Vuosien aikana jokainen on "löytänyt" oman luontaisen vastuualueensa. Siksipä esimerkiksi ikävään roska-astioiden pesemiseen ei meidän ole tarvinnut koskaan ryhtyä. Alkukesällä pyritään järjestämään yhteinen talkooilta, jolloin viimeisten tekemisten lomassa vaihdetaan kuulumisia ja grillataan.

Isoilta riidoilta pihan hoidon suhteen on toistaiseksi vältytty. Yhtenä keväänä oli kyllä läheltä piti -tilanne, jossa sopu oli vaarassa rikkoutua, kun selkeää yksimielisyyttä pensaiden leikkaamisesta ei tullutkaan. Siitä viisastuttiin ja nykyisin kaikki saavat leikata takapihansa pensaat niin kuin haluavat: kaikkien pensaiden ei tarvitse näyttää samalta. Jos toisten ratkaisuja ihmetellään tai paheksutaan, se tehdään sitten omien seinien sisällä.

Olenko kahdeksassa vuodessa muuttunut rivitaloihmiseksi? Sellaiseksi, joka antaa kaikkien elää omaa elämäänsä, ei häiritse muita ja suhtautuu toisiin kohteliaasti, mutta hieman etäisesti. Joka nauttii siitä, että saa pikkuisen puuhastella omalla takapihalla, että mitään ei ole pakko tehdä, mutta joka osallistuu mielellään yhteisen ympäristön viihtyisänä pitämiseen.

Myönnän, että alkuun minulla oli enemmän odotuksia yhteisestä tekemisestä, yhteisöllisyydestä.ja naapurien tapaamisesta. Olisin toivonut enemmän järjestettyjä talkoita ja illanistujaisia, nyt olen sopeutunut siihen, että ihmiset tekevät yhteisiä töitä silloin kun heille parhaiten sopii ja tapaavat toisiaan, jos kokevat siihen tarvetta. Meistä ei ole tullut koko taloyhtiön isovanhempia, vaikka muuttaessamme taisimme niin kuvitella, kun selvisi, että muut asukkaat ovat selvästi meitä nuorempia. 

Me asumme rivitalon päädyssä "näköalapaikalla" ja voisimme helposti harrastaa naapurikyttäystä. Ehkä vähän siihen syyllistymmekin, mutta kyllä ihan vahingossa: suurin osa naapureista kulkee meidän ikkunoiden ohi. Ärsyttävä besserwisser en haluaisi olla, siksipä en ole ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin, vaikka joku tai jotkut eivät osaa täyttää pahvinkeräysastiaa oikein eli litistää pakettejaan pienemmiksi ja siksi keräysastia on aina täynnä. Muutakin tällaista pientä hiomista tässä yhteiselossa olisi. 

Välillä palautan ajatuksiani ruotuun. Muistutan rivitaloelämän kirjoittamattomista säännöistä ja omista periaatteistani. Onko vanhemmilla ihmisillä oikeus neuvoa nuorempia? Ei, elleivät nämä pyydä neuvoa tai ole niin läheisiä, että asiat voidaan puhua halki. Nuoremmat naapurit eivät tähän joukkoon kuulu; he haluavat elää omaa elämäänsä ja tehdä omat ratkaisunsa itse. Oppia vaikka ns. kantapään kautta.