Selvennykseksi kerrottakoon, että "häämekkoni" ei ollut mekko, vaan se koostui kahdesta eri osasta: hameesta ja puserosta. Se oli pellavalangasta kudottu, yläosan teki sisareni ja alaosan veljen vaimon sisko, joka oli ammatiltaan ompelija. 80-luvun alussa ei häävaatteilla koreiltu! Kaikki kunnia hääasuni tekijöille; he tekivät hyvää jälkeä, mielestäni asuni oli kaunis ja juuri sellainen, kuin olin halunnutkin. Ja häävaatteille oikeasti oli käyttöä myöhemminkin.
Muutenkin häät olivat nykyhäihin verrattuna vaatimattomat. Meidät vihittiin kotipaikkakuntani kirkossa. Keräsimme kirkkoon koristeeksi luonnonkukkia parhaan kouluaikaisen ystäväni kanssa, joka toimi ikään kuin kaasona, jos siihen aikaan olisi ollut tapana käyttää sellaisia nimityksiä. Varsinainen hääjuhla vietettiin kotona, vanhempien puutarhassa. Vain lähimmät sukulaiset ja pari entistä koulukaveria oli kutsuttu. Myöhemmin juhlittiin isommalla ystäväjoukolla mutta hyvin kotikutoisesti silloinkin.
Toki joskus jälkeen päin on käynyt mielessä, että olisi hääjuhlan ehkä voinut toisinkin järjestää, varsinkin kun kuuntelee häittensä jokaista yksityiskohtaa vuosia etukäteen hiovien nuorten puheita tai katselee tv:n hääohjelmia. Siihen aikaan ei meidän piireissämme ollut tapana järjestää mitään mahtihäitä, vaan kaikessa juhlimisessa mentiin aika matalalla profiililla.
"Häämekkoa" ei enää ole, mutta avioliittomme on kestänyt yli kolmekymmentä vuotta. Sillä voi ainakin ylvästellä, kun vertaa itseään niihin, joiden hääbudjetti on kymmeniä tuhansia ja tuloksena on muutaman vuoden kuluttua ero.
Kaikkea sitä tuleekin mieleen vaatekaappia penkoessa!
 |
| Liian lyhyt hame? |
.jpg) |
| Liian mummohattu? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti