Talkoissa

Viime vuonna näihin aikoihin olimme talkoissa. Sukulaisporukalla pantiin kuntoon iäkkään yksin asuvan naishenkilön iso pihapiiri. Haravoitiin, leikeltiin kuolleita pensaita ja puita, puhdistettiin räystäskouruja, kaikkea sellaista, mitä syksyllä lumen tuloa odotellessa kuuluukin tehdä. Yksin tehdessä töitä olisi riittänyt ainakin viikoksi, nyt selvisimme kolmessa tunnissa.

Samalla nautimme vielä pikkuisen lämmittävästä auringosta, kauniista maisemasta ja kuulumisten vaihdosta. Lopuksi syötiin nyyttärihengessä paikalle rahdattuja ruokia ja hiljennyttiin kuuntelemaan paljon kokeneen emäntämme lähes taukoamatonta jutustelua. Ja naurettiin, paljon! Emäntämme osaa ryydittää tarinointiaan hauskoilla sanavalinnoilla ja muistaa ulkoa lukemattomia aina tilanteeseen sopivia vitsejä ja kaskuja.

Talkoissa on siis mukavaa. Vaikka lähtiessä olisi vähän nihkeä olo ja vaikka vähän mielessään kapinoisikin kaikkea ylimääräistä vaivannäköä, talkoista palaa aina virkistyneenä. On ihan sama, mitä tehdään: leivotaan koulun vanhempainiltaan, siistitään taloyhtiön pihapiiriä, järjestetään juhlia. Aina saadaan aikaan jotakin, jota voidaan yhdessä ihastella, ja siinä sivussa hoidetaan mielenterveyttä ihan huomaamatta. Välillä voi kyllästyä johonkin työvaiheeseen, vaihtaa paikkaa, ja yllätys: joku toinen vie homman iloisesti loppuun. Jokaiselle löytyy yleensä sopivaa tekemistä, ja jos ei jaksa tehdä mitään, voi vain olla tekevinään ja seurustella. Usein huomaa jälkeenpäin myös oppineensa melkein vahingossa jotakin vaikka jostain arkisesta ongelmanratkaisusta, työn tekemisen vaiheista tai seurustelun pelisäännöistä.

Tietysti ennen talkoita vaaditaan vähän sopimista ja organisointia, mutta itse talkoissa kukaan ei valita, huomauttele ikävästi eikä pomota. Ainakaan niissä talkoissa, joissa itse viihdyn ja joita haluan ehdottomasti lisää.

Tänä vuonna joku taisi ehtiä ennen meitä näihin talkoisiin.